Kataarien maa (etelä-Ranska), 18-22.10.2017
Omalla autolla Suomeen ajaneet ovat ehkä huomanneet pian Espanjan ja Ranskan rajan ylittämisen jälkeen kylttejä, joissa lukee ”Vous êtes dans le pays des cathars” (Olette kataarien maassa). Kalevan retki vei meidät tähän maahan. Alue on paitsi historiallisesti kiehtova myös maisemallisesti kaunis. Sijaitseehan se Pyreneitten pohjoisrinteellä Garonne-joen laakson ja viinitarhojen keskellä. Siellä on mahtavia UNESCO:n maailmanperintökohteita kuten Albi ja Carcassonne. Albin tuomiokirkon linnoitusmainen arkkitehtuuri on ainutlaatuinen. Carcassonen linna puolestaan on ollut monia autenttista keskiaikaa tavoittelevien elokuvien kuvauspaikkana. Erityisesti yövalaistuksessa kaupungin yläpuolella oleva linna on ikimuistoinen. Kataarit olivat keskiaikaisesta gnostilaisuudesta ja manikealaisuudesta 900-luvulla kehittynyt lahko, jonka katolinen kirkko julisti harhaoppiseksi. Se vaikutti laajalti läntisessä Euroopassa, mutta sen ydinalueita oli Languedoc etelä-Ranskassa ja Lombardia pohjois-Italiassa. Tärkein katarismin ja kristinuskon välinen opillinen ero oli kataarien dualismi. Kataarien mukaan henki oli hyvää ja liha saastaista. Heidän mukaansa oli olemassa kaksi toisistaan riippumatonta jumalaa: henkisen maailman luonut hyvä Jumala ja aineellisen maailman luonut paha Saatana Kataarit, oman aikansa hyvät ihmiset, olivat niin vakava uhka katoliselle kirkolle, että paavi julisti heitä vastaan ristiretken. Sen tuloksena heidät tapettiin suunnilleen viimeistä miestä myöten. Muistoja on kuitenkin etelä-Ranskan Roussillonin maakunnassa paljon. Aloitimme Albista, jossa tutustuimme linnamaiseen tuomiokirkkoon sekä Henry Toulouse-Lautrecin museoon. Mazametissä vierailimme Muistojen talossa eli kataarien museossa. Seuraavana vuorossa oli Carcassonne, yksi Euroopan parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista, jonka muureilla on filmattu monta historiallista elokuvaa Robin Hoodista alkaen. Carcassonnen tavoin kaksi seuraavaa kohdetta - Chateau Villereouge-Termenès ja Chateau Quéribus - olivat olleet kataarien turvapaikkoja, Quéribus niistä viimeinen. Ohjelmaan mahtui myös Chateau de Caux´n viinitila. Viimeisenä päivänä sukelsimme keskiajalta takaisin nykyaikaan, kun kävimme tutustumassa Airbus 380:n valmistukseen Airbusin Toulousen tehtailla. Koko ajan maisemat olivat mitä upeimpia ja syksyn värit parhaimmillaan. |
|